Team Nyholmin matka kohti mestaruutta

Anton ennen strattia Imatralla

Anton Nyholm Suomen mestari T400 luokassa

Anton Nyholm Porvoon Moottorivenekerhosta siirtyi kaudella 2010 T400s sarjaan pidettyä kilpaveneilystä välivuoden. Anton on aiempina vuosina kilpaillut junioriluokassa SJ15 saavuttaen siinä SM pronssia ja hopeaa. Juniorivuosista voi lukea Kilpaveneily-lehden numerosta 1/2008.
Alkusysäys T400s luokkaan tuli noin vuosi sitten syyskuussa kun Dick Lundmark järjesti Antonille mahdollisuuden kilpailla GT15 luokassa Tukholmassa. Ruotsin veneilyliitto oli kutsunut suomalaisia osallistumaan PM-kilpailuihin ja he tarjosivat ilmaisen matkan sekä paikalliset kilpaveneet käytettäväksi.
Tämä Antonin ensimmäinen kausi T400s luokassa on ollut täysiosuma, jossa kaikki meni nappiin. Saldona viidestä kilpailusta on neljä voittoa maksimipistein, kahdeksantoista ajettua erää josta viisitoista voittoa. Koko kauden aikana ei ollut yhtään tekniikkamurhetta tai muuta ongelmaa, joka olisi haitannut kilpailusuoritusta. Muutamat sponsorit kuten Sea Golf Rönnäs, auttoivat myös mukavasti viemään kauden läpi. Hyviä avustajia tarvitaan aina, joten suuret kiitokset Jimmy Nymanille ja Magnus Sederholmille. Jimmyn perinpohjainen moottorituntemus ja Magnuksen ”pitkä käsi” lähtölaiturissa olivat edesauttamassa kauden onnistumista.

Katso kuvat

 

Team Nyholmin matka kohti Suomen mestaruutta
Matkan alku
Anton Nyholm Porvoon Moottorivenekerhosta siirtyi kaudella 2010 T400s sarjaan pidettyä kilpaveneilystä välivuoden. Anton on aiempina vuosina kilpaillut junioriluokassa SJ15 saavuttaen siinä SM pronssia ja hopeaa. Juniorivuosista voi lukea Kilpaveneily-lehden numerosta 1/2008.
Alkusysäys T400s luokkaan tuli noin vuosi sitten syyskuussa kun Dick Lundmark järjesti Antonille mahdollisuuden kilpailla GT15 luokassa Tukholmassa. Ruotsin veneilyliitto oli kutsunut suomalaisia osallistumaan PM-kilpailuihin ja he tarjosivat ilmaisen matkan sekä paikalliset kilpaveneet käytettäväksi. Kilpaveneet eivät olleet kovinkaan häävit mutta matka sitä mukavampi. Normaali kilpaveneiden roudaus jäi myös minimiin kun mukaan tarvittiin henkilökohtaiset tarvikkeiden lisäksi ainoastaan pelastusliivi, kypärä sekä kilpailulisenssi.
Kuten sanottu vene ei ollut häävi ja tulos sen mukainen. Ihan viimeiseksi ei kuitenkaan tarvinnut jäädä. Meno oli niin verkkaista, että kaasupoljinta ei tarvinnut nostaa koko kilpailun aikana kertaakaan. Tämä oli Antonin ensimmäinen kokemus T400 luokan veneestä, ja vaikka meno oli verkkaista, ajamisesta jäi kuitenkin hyvä maku. Kilpailun puitteet olivat hienot ja mukana oli monta luokkaa, jota Suomessa ei ajeta. Mieleenpainuvin oli Thunder Catien huima meno.
Kilpailumatkalle Tukholmaan värvättiin mukaan konekopeloija Jimmy Nyman ja venevelho Tobias Nevalainen. Koko ryhmällä oli erittäin onnistunut matka. Matkan aikana alkoi selvitä, että Tobias oli mahdollisesti luopumassa rakentamastaan T400s kalustosta, jolla hän oli juuri voittanut Suomen mestaruuden. Tästä T400s projekti Antoni osalta lähti käyntiin. Syksyn 2009 aikana Anton kävi Kråkössä kokeilemassa kalustoa ja se istui kun hanska käteen heti alusta lähtien. Kun Tobias lopullisesti alkutalven aikana päätti, että ei enää kilpaile T400s luokassa suunnitelma oli enää toteuttamista vaille valmis.
Valmistautuminen
Talvi kului valmistelun ja erinäisten tarvikkeiden hankinnassa. Lisäpotkureiden hankinta aloitettiin hyvissä ajoin, jotta kaikki olisi valmista kun jäät lähtevät. Kaikki sujui mukavasti kunnes vuoden 2010 kansalliset kilpailusäännöt saapuivat kevättalvella. Ilman siirtymäkautta ja täysin yllättäen talvella oli päätetty, että minimipainoraja nostetaan 220 kilosta 240 kiloon. Tällainen 10 prosentin arvaamaton ja yllättävä painon lisäys tiesi muun muassa, että potkurivalikoima meni täysin uusiksi. Koko kaluston hankita oli myös tehty ollakseen mahdollisimman kilpailukykyinen. Tietty pohja putosi pois ja euroja oli satsattava projektiin huomattavasti lisää. Tuntui kun olisi tullut ryöstetyksi. Ei tässä siitä sen enempää, mutta toivottavasti tällaisia suuria muutoksia ei enää tehdä ilman siirtymäkautta.
Kilpailukausi
Tammela
Kauden ensimmäinen osakilpailu ajettiin Tammelassa kesäkuun alussa. T400s kausi alkoi hyvällä arpaonnella. Anton sai heti ensimmäiseen kilpailuunsa piikkipaikan ja sen pitämisessä ei ollut vaikeuksia. Voitto irtosi siis heti ensimmäisestä erästä. Toisessa erässä T400 luokka oli piikkipaikoilla ja Anton lähti heti niiden perään. Ongelmat, joita ei harjoituksissa ollut havaittu, tulivat hyvin näkyviin kun aallot tekivät radasta ja ajamisesta kuoppaisen. Pohjassa oleva ohjausevä oli aivan liian suuri ja sen seurauksena vene oli erittäin vaikea ja epälooginen ajaa ja leikkasi usean kerran aiheuttaen poijuun ajamista, poijuun kiinni jäämistä sekä poijun ohittamista väärältä puolelta. Kolmieräisen kilpailun erät kaksi ja kolme menivät täysin pieleen mutta olivat arvokas kokemus loppukaudelle. Ongelma havaittiin ajoissa ja kautta oli jäljellä vielä runsaasti, joten ei syytä huoleen.
Uusikaupunki
Uudenkaupungin kisasta alkoi loppukauden kestävä voittoputki. Ohjausevästä oli otettu reipas pala pois ja veneen käyttäytyminen muuttui loogiseksi. Erittäin kova tuuli piti kilpaveneitä rannalla ensimmäisen päivän, mutta sunnuntaina ajettiin kaikki erät. Rata tuntui hyvältä ja Anton voitti kaikki neljä erää.
Hirvensalmi
Heinäkuun lämmössä kilpailusirkus siirtyi Hirvensalmelle. Hirvensalmella Anton on ajanut usean kilpailun SJ15-luokassa, joten paikka ja rata olivat hyvin tutut. Kisassa Antonille sattui yksi spinnaus, joka maksoi hänelle erävoiton ollessaan erässä kuitenkin toinen. Muissa kolmessa erässä tuli voitto, joten tuloksena oli kilpailun voitto maksimipistein.
Förby
Förby oli Antonille kokonaan uusi kilpailupaikka. Hyvin järjestetty kilpailu, ja suurehko yleisömäärä vielä palkintojenjaon aikana oli mukava kokemus. Palkintojen jakoa seuraavat yleensä ainoastaan tiimin jäsenet. Neljällä erävoitolla oli mukava seistä piikkipaikalla suurella ja komealla podiumilla.
Imatra
Tilanne ennen Imatraa oli jännittävä. Kolmen voitokkaan kilpailun jälkeen oli mahdollista jopa hieman epäonnistua. Suomen mestaruuteen riittäisi kolmas sija vaikka sitä sijaa Anton ei lähtenyt tavoittelemaan. Kilpakumppaneiden kirimisen lisäksi kaluston ongelmat olisivat myös voineet aiheuttaa ongelmia Suomen mestaruutta ajatellen, joten kaikki oli vielä avoimena ennen kisaa. Suuri kannustusjoukko kotikulmilta kuitenkin varmisti, että yritystä löytyy loppuun asti ja täysillä painetaan menemään. Kolme erävoittoa sai riittää viimeisessä kilpailussa ja neljännen erän Anton vietti rannalla katsellen kilpakumppaneidensa menoa. Kausi päättyi voittoon ja mukavaan SM-tunnelmaan. Edellisellä kerralla kun Anton ajoi Imatralla, kilpailu päättyi komeaan kaatoon ja SM-pronssiin. Tosin tälläkään kerralla hän ei välttynyt pakolliselta uintireissulta.
 
Yhteenveto
Ensimmäinen kausi T400s luokassa oli täysiosuma, jossa kaikki meni nappiin. Saldona viidestä kilpailusta; neljä voittoa maksimipistein, kahdeksantoista ajettua erää josta viisitoista voittoa. Koko kauden aikana ei ollut yhtään tekniikkamurhetta tai muuta ongelmaa, joka olisi haitannut kilpailusuoritusta. Muutamat sponsorit kuten Sea Golf Rönnäs, auttoivat myös mukavasti viemään kauden läpi. Hyviä avustajia tarvitaan aina, joten suuret kiitokset Jimmy Nymanille ja Magnus Sederholmille. Jimmyn perinpohjainen moottorituntemus ja Magnuksen ”pitkä käsi” lähtölaiturissa olivat edesauttamassa kauden onnistumista.
Veneilykausi alkaa pian olla pulkassa. Tähtäimenä on kuitenkin tehdä vielä muutama oma ”Marino Swing Reissu” omilla Swingeillä Itä-Uudenmaan vesillä Pellinkiin ja Loviisaan ennen talven tuloa.
Syysterveisin
Benko Nyholm